Marko

Marko

Lainvalvoja – lainsäätäjä – rikoskirjailija

Marko Kilpi on kuopiolainen palkittu rikoskirjailija, poliisi ja kansanedustaja. Poliisin työ on painottunut erityisesti lasten ja nuorten asioihin ja ongelmiin. Marko on julkaissut 10 kirjaa, joista on tehty muun muassa 8-pallo elokuva ja tuotanto on huomioitu jopa Finlandia-ehdokkuudella, joka on rikoskirjallisuudessa hyvin harvinaista.

POLIISI

Marko Kilpi on toiminut yli 20 vuotta kenttäpoliisina, vanhemman konstaapelin virassa Itä-Suomen poliisilaitoksessa, Kuopion pääpoliisiasemalla. Taival poliisissa on ollut hyvin värikäs ja siihen on liittynyt monenlaisia tapauksia tehtäviä, elämänkirjon laidasta laitaan.

POSTRAUMA

Merkittävimpänä poliisityönä voidaan pitää poliisin posttrauma työpaja-toimintaa, johon Marko on osallistunut toiminnan aloituksesta saakka. Käytännössä se tarkoittaa työssään traumatisoituneiden poliisien oireiden ja vaurioiden hoitamista hyvin tehokkaalla ja tuloksellisella tavalla. Hyvin moni työpajaan osallistunut poliisi onkin todennut, että pajasta he ovat löytäneet uuden alun ja jopa pelastuksen elämälleen.

On äärimmäisen palkitsevaa nähdä, kuinka ihmiset saavat toiminnasta oikeaa, toimivaa ja konkreettista apua ongelmiinsa, jotka joidenkin kohdalla saattavat olla merkittävästikin elämistä haittaavia. Toiminta on ollut olemassa kymmenen vuotta ja nyt samaa konseptia on laajennettu myös pelastustoiminnan ja hätäkeskuspäivystäjienkin ulottuville.

POLIISIT-SARJA

Marko on toiminut myös usealla kaudella suositussa Poliisit-sarjassa yhdessä Minna Lindroosin. kanssa. Tämä työ on ollut selvää jatkumoa poliisin laillisuuskasvatus- ja PR-toimintaan, jota Marko on tehnyt varsinkin lasten ja nuorten keskuudessa koko poliisiuran ajan ja juuri siksi ohjelman tekoon on osallistuttukin.

KIRJAILIJA

Kirjailijana Marko on toiminut vuodesta 2007 saakka. Ura sai lentävän lähdön, sillä heti ensimmäinen teos Jäätyneitä ruusuja palkittiin Vuoden johtolanka-palkinnolla parhaana kotimaisena rikosromaanina. Samainen kirja oli ehdolla Lasiavain-palkintoon, joka myönnetään parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille.

Seuraava romaani Kadotetut valittiin vuonna 2009 Finlandia-ehdokkaaksi ja Savonia-palkintoehdokkaaksi. Kirja palkittiin sinä vuonna Minna Canth-palkinnolla. Vuonna 2011 julkaistiin kolmas rikosromaani Elävien kirjoihin ja se palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla.

8-PALLO

Aku Louhimies ohjasi Elävien kirjoihin-romaanin pohjalta 8-pallo-elokuvan. Elokuva sai 10 Jussi-palkintoehdokkuutta ja muun muassa Eero Aho sai ansaitusti roolistaan uransa ensimmäisen Jussipalkinnon. Myöhemmin Elävien kirjoihin-romaanin elokuvaoikeudet myytiin Hollywoodiin, joka on myös varsin harvinaista herkkua suomalaiselle kirjallisuudelle. Sitä ennen siinä on onnistunut ainoastaan Mika Waltari Sinuhe-romaanillaan.

UNDERTAKER

Viimeiset vuoden Marko on työstänyt varsinaista jättiläistä. Undertaker-kirjasarja on kuuden kirjan mittainen jatkotarinakokonaisuus, josta kuudes osa julkaistaan 4.5.2023. Käytännössä kyseessä on kuuden kirjan mittaan jaettu yhtenäinen tarinkokonaisuus, jonka yhteenlaskettu sivumäärä lähentelee neljää tuhatta. Nämä kuusi kirjaa muodostavat oman yhtenäisen kokonaisuuden, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tarina vielä jatkuisi.

ELOKUVANTEKIJÄ

Markolla on varsin pitkä tausta elokuvantekijänä. Vuonna 1993 perustettiin tuotantoyhtiö Mediafactory Oy, joka on edelleenkin toiminnassa. Tuotannot ovat keskittyneet varsinkin dokumenttielokuviin, jotka ovat saaneet esityksiä Suomen televisionkanavien lisäksi myös muissa pohjoismaissa.

Miekka ja Leijona kertoi oululaisen metsurin, maanviljelijän ja kirvesmiehen Erkki Keräsen muutosta poliisiksi.
Viimeinen kaahaus-dokumentissa pureuduttiin nuorison kaahausongelmaan.

Piispaa kyydissä-elokuvassa piispa Wille Riekkinen tarkasteli maailmaa poliisiauton lasin takaa. Vastaan tuli seurakuntaa, jota jumalanpalveluksissa ei näy.

Maisemagalleria kertoi tarinan poikkeuksellisesta tienvarsitaidekokonaisuudesta 5-tiellä.
Kotona syntynyt oli seuranta dokumentti Markon oman neljännen lapsen kotisynnytyksestä.
Kaikissa dokumenteissa Marko on toiminut ohjaajana, käsikirjoittajana, kuvaajana, leikkaajana ja tuottajana.

KANSANEDUSTAJA

Vuonna 2019 Marko tuli valituksi eduskuntaan Savo-Karjalan vaalipiiristä, kokoomuksen listoilta 9208 äänellä, joka oli toiseksi eniten vaalipiirissä. Edellä oli ainoastaan Sari Essayah. Poliittisella uralla Markolla on hyvin samat teemat ja painotukset kuin poliisinkin työssä – turvallisuus, lasten ja nuorten hyvinvointi, mielenterveys, tulevaisuus.

HISTORIALLINEN KAUSI

Valinta eduskuntaan tapahtui hyvin poikkeukselliselle, jopa historialliselle kaudelle. Kautta värittivät väkevällä tavalla useat kriisit koronasta Ukrainaan. Kauden aikana kertynyt kokemus kriisiajassa toimimisesta ja turvallisuuden näkökulmasta on ollut korvaamatonta.

Voi olla, että yhtä dramaattista kautta ei enää tule, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kriisejä tulisi vastaisuudessakin. Nyt sellaisiin ollaan varauduttu ja valmistauduttu aivan eri tavalla kuin kauden 2019 alussa. Työtä ja kehittämistä tässä kuitenkin vielä riittää.